tiistai 10. toukokuuta 2011

Ohje neulahuovutuskuvan tekemiseen villavaippahousuihin

Ihan ensiksi tervetuloa uusille lukijoille, kohta jo täysi kymppi lukijoita!! Olen teistä kaikista todella iloinen! On mukavampi tänne kirjoitella, kun tietää, ettei ihan yksin höpise. Kävijälaskurikin on kilahtanut yli tuhannen, vaikka vasta vähän aikaa olen tätä blogia kirjoitellut. Loppuviikosta pistän tämän kunniaksi pienen arvonnan pystyyn, mutta siitä sitten lisää myöhemmin...

Tässä lupailemani ohje neulahuovutuskuvan tekemiseen. Olen ihan itseoppinut ja tämä tekniikka on se, jota käytän. Viisaammilta ja kokeneimmilta otan mielelläni kommentteja ja vinkkejä vastaan.



1. TARVITSET:

- valmiiksi neulotut villahousut (joista kaikki langat päätelty), jos olet neulonut tasona voi kuvan piikitellä myös ennen saumojen ompelua
-vaahtomuovia
-huovutusneuloja (yhdelläkin pärjää, isoja alueita huovuttaesssa monen neulan neulain nopeuttaa työtä)
-hahtuvavillaa
-luonnos kuvasta



2. Piikitä neulalla villaa vaahtomuovin päällä kevyesti luonnoksen mukaisesti.
Tässä vaiheessa kuvion ei tarvitse olla niin tarkka. Villaa kannattaa aluksi laittaa ihan ohut kerros (minulla tässä turhan paljon) ja lisätä sitten tarvittaessa. Näin kuviosta ei tule liian paksu ja tönkkö. Oikean määrän oppii nopeasti arvioimaan, kunhan neulahuovuttaa enemmän...



3. Siirrä villakuvio varovasti housujen päälle ja aseta oikealle paikalleen.
Laita vaahtomuovipalanen housujen sisälle.



4. Aloita huovuttaminen piikittämällä neulalla pystysuoraan villan päältä niin, että neula käy reilusti vaahtomuovin sisällä asti.
Aloita kuvion ääriviivoista, sillä tavalla on helpompi saada kuviosta halutun muotoinen.



5. Käy huolellisesti läpi jokainen kohta niin, että villa tarttuu neuleen pintaan kiinni.



6. Valmiin kuvion pitäisi olla aika lailla neuleen pinnan tasalla. Tämä vaatii aika monta piikitystä ja tässä vaiheessa neulain on kätevä.



7. Pienet yksityiskohdat voi huovuttaa valmiin kuvion pintaan.



8. Halutessasi kuvaan ääriviivat, huovuta ne ihan ohuesta hahtuvasäikeestä.



9. Valmista! Valmiin kuvion voit vielä prässätä kuumalla silitysraudalla märän harson läpi.

Tässä vielä kuva nurjasta puolesta.
Villan kuitujen pitäisi tulla neuleen läpi, silloin kuvio on huopunut hyvin pintaan kiinni.




6 kommenttia:

Laura kirjoitti...

kiitos hienosta ohjeesta! mulla onkin tuolla jo hahtuvat puikoilla valmistumassa, saapas nähdä mitä niistä syntyy. näitä ei siis ilmeisesti hankailla sillä saippuavedellä?

Taikku kirjoitti...

Huovuttaessa ei tarvii saippuavettä, mutta ihan samalla lailla nämä neulahuovutetut kestävät saippualla pesun ja haaraosan huovutukset kuin tavalliset ilman-kuvia-villikset!

Laura kirjoitti...

ok, kiitti :)

Milla kirjoitti...

Aivan kertakaikkisen upeita neulahuovutuksia olet tehnyt! :) Minusta tuli kyllä nyt ihan fani! :)

Villavaippahousut on kyllä ykkösvalinta vaipatuksessa. Alkuun kudoin hahtuvia mutta päädyin lopulta merinovillaneuleeseen, siitä sai niin helposti surauttamalla puolipotkarit, ja samalla ratkesi sukkaongelmakin. Muuten tarttisi kyllä tätäkin ehdottomasti kokeilla. Vai onnistuisikohan kuvan teko merinoneuleeseen...? :D

Milla kirjoitti...

Äh, unohdin täpätä tuon vastausten tilaamisen sähköpostiin, joten tämä on nyt vaan sitä varten...

Taikku kirjoitti...

Kiitos :-)

Kyllä tuo neulahuovutuskuva onnistuu myös merinovillan pintaan, olen tehnyt myös huovutettuihin tumppuihin kuvia...
Koneessa ei sitten voi pestä, mutta eipä nuo kestä konepesua muutenkaan.

Tuolta ohjeesta taisi unohtua se, että aloittaessa kannattaa alkaa piikitellä ihan ohutta hahtuvakerrosta ja lisätä sitten tarpeen mukaan. Varsinkin merinovillalle tehdessä se on tärkeää, kun pinta on vähän tiiviimpää, että huopuu sitten hyvin kiinni!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...