maanantai 30. tammikuuta 2012

Ninjago -paita lahjaksi





Esikoisen kaverille syntymäpäivälahjaksi NINJAGO -paita koko 122cm. Kaava oma vanha (muokattu muistaakseni jostain Ottobren kaavasta) ja kankaat Eurokankaan palalaarista. Ihanan paksua ja hyvälaatuista trikoota, jossa elastaania mukana.

Applikointi velouria ja etu- ja takakappaleen ympäri kiertävä nauha samaa turkoosia trikoota kuin lyhyemmät hihat. Tikattu kolminkertaisella suoralla ompeleella.

Olisin tehnyt paidan kokonaan harmaasta trikoosta, mutta esikon vaatimuksesta tuli turkoosit tuplahihat ja vaaleammalla pitkät hihat. Muutenkin on kokonaan pojan suunnittelema. Hän valitsi myös kuvan ja minä vain toteutin. En ole nähnyt yhtään Legon Ninjago-paitaa, toivottavasti eivät ole samanlaisia kuin tämä. Kopiota ei ollut tarkoitus tehdä.


Näitä en tee myyntiin tai tilauksesta!







Tässä vielä paidasta suunnittelupiirros. Minulla on tapana yleensä edes vähän hahmotella paperille koko tuotetta ennen ompelun aloittamista. Tykkään piirtää ja sitä tulee tehtyä ihan liian vähän.

Piirrätkö sinä suunnitelmat paperille vai alatko suoraan ommella, kun idea tuotteesta on mielikuvana päässä?




9 kommenttia:

Unikuu kirjoitti...

tosi magee applikointi. mä suunnittelen silleen että piirtelen eka kuvan ja sitten aln etsimään sopivia kankaita ja pinoilen niitä ja mietin ja mietin.. siitä se sitten lähtee.. joskus piirtelen luonnoksia paidoista..

Mieli kirjoitti...

Hieno paita! Kiva, kun poika on ollut mukana kaverinsa lahjan suunnittelussa! :)

Mä hahmottelen paperille vain applikaatiokuvat ja muu visio on sitten päässä!

minakaa kirjoitti...

Vau, olis meijänkin pojat mielissään tällaisesta. Pitäskö itsekkin uskaltaa kokeilla :)

MÄ teen vaan ja suunnittelen päässä!!

Kirsi kirjoitti...

Wautsi wau, tosi upea!

n i n n u kirjoitti...

Minä käytin tuota samaa kuvaa, kun oli ainoa hyvä kuva mitä netistä löytyi.

Heidi K kirjoitti...

Mahtava paita. Hienosti suunniteltu ja toteutettu.

Nuksu kirjoitti...

Tosi hieno paita! Ihana applikaatio :) Mä oon tosi huono ja laiska piirtämään, joten luonnostelen vain päässäni ja sitä on helppo sielä mielessään kumitella ja muutella, eli suunnitelma todellakin elää :D

Tiina kirjoitti...

Upea aplikointi taas! Minä kyllä piirtelen monenlaisia versioita ja valitsen parhaan. Varsinkin kun teen kaavat melkein aina itse niin on helpompi hahmottaa, kun näkee mihin niitä saumoja tulee. :) Monesti suunnittelen jotain liian tarkasti, enkä löydä sopivia materiaaleja. (varsinkin verhoissa ja juhlapuvuissa käy näin) Olen yrittänyt kääntää homman niin, että etsin ensin materiaalit ja vasta sitten suunnittelen.

Suvitus kirjoitti...

Itse teen vaatteeni niin, että ensin joko löydän jonkun inspiraatiokankaan ja siitä lähtee koko kuvan idea tai sitten ensin pirrän kuvan, väritän sen ja sitten aletaan haeskelemaan että mikäs kangas kuvaan sopisi. :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...