maanantai 10. lokakuuta 2011

Palmikkohahtuvia kaksin kappalein


Mukavaa, että edellisen postauksen kestosideaiheeseen tuli paljon kommentteja! Toivottavasti tuli uutta infoa kestoilusta kiinnostuneille.

Taas on puikot telkkaria töllöttäessä heiluneet. Ensimmäisenä esittelyyn M-kokoiset siniset hahtuvahousut, joihin neuloin leveän kahdeksan nauhan palmikon. Palmikon malli Neulojan käsikirjasta ja tämä oli hirmuisen helppo ja mukava neuloa. Näyttää tosi paljon monimutkaisemmalta mitä oikeasti on. Etuosasta tuli aika paksu ja tämä palmikkomalli on aikas hyvä ainakin pojilla, kun on sitten tuplapaksu varmistus vaipan etuosassa.




Sitten näihin S-kokoisiin hahtuvahousuihin, jotka oli niin kamalat neuloa, että meinasin pari kertaa jättää kesken. Vihaan purkamista ja näissä sitä riitti. Yritän välttää ikinä-sanan käyttöä, kun yleensä joudun sanani syömään. Nyt kuitenkin vannon, etten enää koskaan IKINÄ neulo tällä mallilla! Neulojan käsikirjasta tämäkin, hevosenkenkäpalmikko nimeltään ja oli minulle niin vaikea, etten housujen kerrosten aikana oppinut mallia yhtään. Jokainen kerros piti luntata ohjeesta ja silti meni melkein joka toinen uusiksi. Onneksi valmiiksi asti kuitenkin jaksoin neuloa, kun ihan kivan näköinen kuvio tuo kuitenkin on!

 




Materiaali molemmissa housuissa Pirtin kehräämön 2-säikeinen hahtuvalanka. Nyöri Novitan 7 veljestä -lankaa. Housujen malli oma ja neulottu pyöröpuikoilla.

5 kommenttia:

Reptile kirjoitti...

Onpa tosi kauniita :)

Mieli kirjoitti...

Todella kauniita molemmat :)

Riitta Sinikka kirjoitti...

Tosi suloisia!!!

Mari kirjoitti...

Ihania villiksiä. Voi kun osais jotain noin kaunista tehdä.

Katja kirjoitti...

Tosi kauniita! Kyllä se palmikko vaan kummasti tuo "sitä jotain" ihan perusvilliksiin, jos ei muuta niin ainakin paksuutta! Kaunista jälkeä. :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...