perjantai 16. helmikuuta 2024
perjantai 26. tammikuuta 2024
Tuohikorut
Harjoittelin aiemmin tuohen työstöä tekemällä tuohikorin ja koska tuohta jäi reilusti jäljelle, valmistuivat nämä tuohikorut. Samanlainen, mutta erikokoinen tuohihelmi kaikissa. Olihan näissä aikamoinen näpertäminen, mutta lopputulos palkitsi! Kaulakorun helmet pujoteltu kalastajalankaan, rannekoru kuminauhaan ja korvakorujen koukut ja lenkit terästä.
Ohje tuohihelmiin Emma Dahlqvistin kirjasta Tuohi.
perjantai 12. tammikuuta 2024
Asteria -mekko
Asteria -mekko Eurokankaan neuloksesta. Kativeen suunnitteleman mekon kaavat Suuri Käsityö -lehdestä 11-12/2022
Ihastuin veistoksellisiin hihoihin, jotka ovat näyttävät, mutta kuitenkin helpot ommella. Saumurilla tämän surautti nopeasti! Kangas ei ollut ihan mieluinen ja ompelukonekin teki hyppytikkiä pääntielle ja taskuihin. Se ei kuitenkaan paljoa harmittanut, koska tämä oli edullinen harjoituskappale. Seuraavat versiot suunnitteilla joustocollegesta.
sunnuntai 24. joulukuuta 2023
Joulukalenterisukat 2023
Joulukalenterisukat 2023
Jokavuotinen jouluperinne eli Niina Laitisen suunnittelemat joulukalenterisukat, jotka on neulottu KAL -tyyliin eli joka päivä pieni ohjepätkä löytyi Taimitarha -facebook sivuilta.
Langat
Novitan 7 veljestä truskea
Novita Wool rescue vaaleanpunainen (582)
Kaupunkilanka Kivijalka vaalea turkoosi (21)
Novita muumitalo valkoinen (209)
Puikot kokoa 3 ja ohjeen 38 kokoa pienemmät näistä tuli, 35-36? Ehkä käsiala on tiukentunut, kun sukkia on viime aikoina tullut neulottua tosi vähän. Kuviot vähän hukkuvat näin monella värillä neuloessa, mutta ihan kiva lopputulos ja lahjan saajan näköiset ovat. Niinalle taas kiitos kivasta mallista!
Hyvää Joulua lukijoille ja sivuilla satunnaisesti vieraileville!!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)