perjantai 27. helmikuuta 2026

Trikoopipot ja kaulurit


Trikoopipot ja kaulurit
suvun pienimmille. Trikoot ja vuorin joustocolleget tilattu Kimmiltä.
Tupsut ommeltu tekoturkispalasesta vanun kanssa.











sunnuntai 1. helmikuuta 2026

Isänpäiväsukat 2025




Isänpäiväsukat 2025

Niina Laitisen suunnittelemat sukat, joiden päivittäiset KAL -ohjepätkät löytyivät Taimitarha -facebook sivuilta.

En ehtinyt näitä knit along -tyyliin neuloa, mutta valmistuivat kuitenkin jo loppuvuonna niin, että ehtivät joululahjaksi siskon miehelle.

Ohjeesta poikkeava kantapää ja jalkaterän osa näissä.

Puikot kokoa 3 ja langat Pirtin kehräämön sukkalankaa









perjantai 9. tammikuuta 2026

Sarkavillahousut

Sarkavillahousut

Löysin näihin kaavat Suuri käsityö lehdestä 9/23 ja ihastuin heti. En silloin löytänyt sarkavillaa verkkokaupoista sopuhintaan ja ajatus villaisista ulkoiluhousuista jäi kytemään. Viime vuoden marraskuussa bongasin torista myynnissä kaksi metriä armeijanharmaata sarkaa edullisesti ja viimein sain housuni!

Helpot olivat ommella, kun kangasta ei tarvinnut huolitella. Saumakohdat olivat tosi paksut ja onni on työpaikan teollisuusompelukone, jolla ompelu onnistui. Vyötäröllä sekä lahkeissa kuminauhat ja vyötäröllä lisäksi sirkkarenkaat ja nyöri. Etukappaleessa puolivuori joustavasta urheilutrikoosta.

Kaavat kokoa 36 ja hyvin vastaavat kokoaan.

Muutaman käyttökerran jälkeen todettu lämpimiksi ja lunta sekä kosteutta hyvin hylkiviksi. Miehen kommentti "mehtäläisen housut" ja tämä mehtäläinen tykkää näistä!!



keskiviikko 24. joulukuuta 2025

Joulukalenterisukat 2025



Joulukalenterisukat 2025

Jokavuotinen jouluperinne eli Niina Laitisen suunnittelemat joulukalenterisukat, jotka on neulottu KAL -tyyliin eli joka päivä pieni ohjepätkä löytyi Taimitarha -facebook sivuilta.

Langat jämälankoja iso kasa. 7 veljestä, Pirtin kehräämö, Socki, Pirta... Kivat näistä tuli, kiitos taas Niinalle ohjeesta!

Puikot kokoa 3 ja ohjeen 38 kokoiset sukat tuli. 

Hyvää Joulua lukijoille ja sivuilla satunnaisesti vieraileville!!





 

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...