perjantai 16. syyskuuta 2022

Unikkoneule


Unikkoneule


Tämä oli työvoitto, silmukka silmukalta ja rivi riviltä hitaasti edeten. Pyöröpuikoilla vielä meni suht sujuvasti, mutta kainaloista ylös päin molemmat puolet erikseen tasona oli yhtä tuskaa. Ensimmäistä (ja toivottavasti viimeistä) kertaa kirjoneuletta tasona, en tykkää. Koska en myöskään tykkää tikapuutekniikasta, tämä on neulottu perinteisesti pitkiä langanjuoksuja kieputtamalla sitoen. Tein virheen ja sovitin neuletta ennen hihojen neulomista ja into meinasi lopahtaa, kun en tykännytkään unikkokuviosta näin isona. Nyt kun on valmis, on ihan ok. Ei yhtään oman tyylinen, mutta kevyt ja lämmin neule, jota tulee varmasti käytettyä. 

Lankana yksinkertainen Istexin Plötulopi, joka oli ensimmäistä kertaa testissä. Mukavan tuntuista neuloa, eikä katkennut kuin kaksi kertaa. Valmiina neuleena on kestävän tuntuista. Ohjeen koko S-M ja aikamoisen ylisuuri tällä langalla ja koon 5 puikoilla tuli. Plötylopi on aika epätasaista, välillä langassa tosi ohuitakin kohtia, mikä kivasti elävöittää neuleen pintaa. Pienemmillä puikoilla olisi varmasti tullut tasaisempaa jälkeä.

Viimeistelty kastelemalla ja kevyesti höyryttämällä. Venyi vielä suuremmaksi, varsinkin korkeudesta. Pesin koneessa 20 asteen villapesussa ja neuleelle ei tapahtunut mitään. Sydän kylmänä 30 asteen pikapesuun huuhteluainelokerossa tilkka etikkaa. Olen aiemmin yhden villaneuleen pessyt pilalle koneessa ja pelotti aivan suunnattomasti avata luukku ohjelman loputtua. Tulikin täydellisenä koneesta ulos, oli kutistunut korkeudesta reilusti ja leveydestä vain vähän eli nyt vastaa kokoaan. Pinta huopui ja pörröttyi hivenen, muttei mitenkään häiritsevästi.

Langat
Istex Plötulopi 
Ivory beige (1038) 180g
Musta (0059) 170g

Puikot 3,5 ja 5

Kuvat ennen ja jälkeen konepesun


Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...